Pelkään ihan tosissani. En enää hallitse itteeni. Mä haluun tappaa itteni, vaikka mun pitäis olla onnellisempi ku koskaan. Mut niinhän mä oonki. Mut en oo.
Hallitsemattomii itkukohtauksia. Paniikkihäiriökohtauksia. Ei saa henkeä. Pyörryn.
Itken melkeen jatkuvasti.
Enkä nuku. Korkeintaan pari tuntia yössä, yleensä vähemmän.
Viiltelen, vaikka lupasin itelleni etten tekis sitä enää. Mut en voi sille mitään.
Otin jo netistä ylös paikallisen psykologin tai jonkun vastaavan numeron. En tiiä mistä pitäis hakea apua mut ehkä joku kertoo sen mulle siellä. Jos haen apua. Nyt kyllä tuntuu ihan oikeesti et en pärjää enää itse. Niin vaikee ku se onki myöntää, mut en pysy enää hengissä ilman apua. Noh, kirjotin sen numeron ranteeseeni. Pari tuntia myöhemmin numerosta ei saanu selvää, koska sen päällä oli kaksi syvää viiltoa, ja verta. Joka paikassa, verta.
Tiedostan että pitäis pyytää apua, mut mun alitajuntakin jo estää mua.
En tiedä mitä mä teen.
Mä sekoan. Tuun hulluksi.
Haluan kuolla. Tai en. tai emmä tiiä itekkää. ei jaksa.
Hyvä uutinen et oon taas onnistunu paastoomaan 3 päivää, vaa'alle en uskalla vieläkään.
Kyllä veri on kaunista. Sormeni etsivät jo terääni.
