too wasted to eat

Olin 3 päivää syömättä edellisen tekstin jälkeen.

Pakko oli syödä jotain kun pyörryin koulussa. Sen jälkeen on menny vaihtelevasti, välilllä syöny enemmän, välillä vähemmän. Oksentanu melkeen joka kerta kun oon jotain syöny.

Huomasin ettei spagettia ja nuudeleita oo kiva oksentaa. Tai sikäli et ne on tosi helppoja saada ylös, mut jos ei oo pureskellu kunnolla ei oo kauheen kivan tuntusta ku spagetti on osittain suussa ja osittain jossain ruokatorvessa tai mistä ne ruuat nyt ylipäätään tulee kun oksentaa. Ja tuntee miten se liukuu kurkusta ylös. Hitaasti. Mutta varmasti.

Ryyppääminen senku lisääntyy. Karkaa käsistä. Nytkin juon kossua lantrattuna siideriin. Tahdon vaan unohtaa mut ei se onnistu, kännissäkään. Oisinpa ees hetken onnellinen.
Onneks krapulassa ei pysty syömään, oksentaa vaan vatsahappoja.

Ostin sen vaa'an.
En oo uskaltanu viel nousta sille. En pysty. Pelkään että se on liikaa, ja pelkään sitä mitä teen kun se on liikaa. Jotain lopullista. Oon kyllästyny olemaan lihava.

Lihava.

En jaksais enää. Mun on pakko laihtua, tai sitte lopetan koko paskan ja tapan itteni.
Pitäis varmaan asettaa joku aikaraja. Jos siihen menessä en oo tarpeeks laiha,´

   tapan itteni.

no food today

Uusi asunto.
Uusi alku.

Päätös on tehty
   uusi yritys
pienempi minä.

Pitää ostaa vaaka, ei ruokaa.

Jos voin olla syömättä ees tän päivän, tiedän pystyväni tähän.
Huomenna voi syödä vähän, 1-2 asiaa jos on ihan pakko.
Mut tänään en syö.
Jos syön tänään en pysty mihinkään täs elämässä.
Tänään se nähdään mistä mut on tehty.
Tai ei sittenkään.
Koska tänään mä muutan jotain itsessäni, muuten en tähän pysty.

Rakastan tätä tunnetta;
kädet tärisee
rystyset punoittaa eilisen syömisen, tai siis oksentamisen jäljiltä
ranteessa 2 viiltoa, jotka punoittaa
ja tuntuu.

Haavoitan itseäni, jotta tietäisin olevani elossa. KIPU saa minut tuntemaan itseni edes hieman elävämmäksi. Muuten olen täysin turta. Turta tähän kaikkeen paskaan.
KIPU on ainut mitä tunnen. Se rauhoittaa.

Rakastan istua huoltoasemalla
katsoen ihmisiä
joilla ei ole aavistustakaan mitä sisälläni tapahtuu
aikomuksistani
tämä tunne on ainoa asia joka saa minut
hymyilemään
edes vähän

Ihmiset tunkevat ruokaa suuhunsa
ahmivat
katson sitä aktia täynnä inhoa
hymyillen
onneksi en enää ole kuten he
onneksi en enää ole kuten ennen

       mikään ei ole kuten ennen