the art of self-destruction

No enpä oo näköjään käyny täällä yhtään sen useemmin kirjottamassa ku ennenkään. Ja pyydän taas anteeksi. Mun on vaan jostain syystä tosi vaikeeta tulla kirjottamaan jotain, vaikka päivittäin muiden blogeja lukiessa mietin että itekki pitäis. En tiiä itekkään.

Ja kiitos paljon edellistä tekstiä kommentoineille, tosi vaikea uskoa että mua on joku myös kaivannu täällä :)

Siis kiitos teille <3

No mitäs mulle tässä ny sitten on tapahtunu... Poikaystävä lähti armeijaan heinäkuussa, ero meinas tulla elokuun lopussa. Oli elämäni tuskallisin viikko kun mitään ei kuulunut, ja varsinkin perjantai, kun se mulle ilmoitti että haluaa erota. En pysty siitä kyllä kirjottamaan, henki salpautuu ja sydän hakkaaa hulluna jo pelkästään kun ajattelenkin sitä tilannetta. No onneks lopulta kaikki kääntys parhain päin, ja ollaan vielä yhdessä.

Tosin asiat mitä L silloin sano painaaa mun mieltä edelleen, vaikken tiedä mitä L:n päässä oikeesti liikkkuu. Lähinnä tuntuu ettei se tiiä itekkään ja purkaa ahdistustaan ja pahaa oloaan muhun. L on ennenki sanonu että se purkaa välillä sitä pahaa oloa mikä sillä on niin muhun, koska se ei tiedä mitä se sillä tekis. Se ei haluais tehdä niin mut niin vaan tapahtuu. Ja ymmärrän hyvin, itekki satutan ihmisiä vaikken haluaisi, ilman että voin itse tehdä asialle mitään. Oon niin huolissani siitä, L epäilee itsekki et sillä ois kakssuuntane mielialahäiriö... Musta on tosi hyvä et se kertoo mulle miltä siitä tuntuu, mut must tuntuu etten kestä. Haluan auttaa, mut en oo varma kestääkö mun oma pää sitä.

En taida kestää kohta enää mitään. Mun on todella vaikeeta pitää näitä kulisseja yllä. Että kaikki on muka hyvin. Haluaisin vaan romahtaa. Miksen minä saa kun muutkin? Ei päivääkään kun en mieti itsemurhaa. 

Mut en oo oksentanu tänään. Luulin olevani tyytyväinen siihen, mutta kun kirjoitin tuon lauseen tähän nyt, se alkoi ahdistaa. Tuijotan sitä ja tarve oksentaa kasvaa koko ajan. Olen pettynyt itseeni, jälleen kerran. Tosin en ole tänään syönyt muutakuin suklaanmakuisen eloveena välipalajuoman aamulla, mutta silti. Miksen oksentanut sitä, niinkuin yleensä kaikkea muutakin? Miksi ylipäätään syön, edes sen vähän? Sekin on liikaa. Miksi mun on pakko olla itsekuriton läski. 

Hukkasin terätkin. Oon ettiny jokapaikasta, en vaan löydä. Hain tosin jo puolituntia sitten pihviveitsen, keittiöstä. Parempaakaan ei nyt juuri ole. 

I say, watch me now deep into my eyes

to see how life is slipping away from my hands

So sick I feel inside this head

This suffering cannot be shared

I became the living icon of weakness

It burned emotions, made me reveal your lies

I'm the incarnation of suffering

I'm the harvester of your lies

The art of self-destruction

I bury all my dreams

The art of self-destruction

I show the label of weakness in me

The art of self-destruction

I bury all my dreams

The art of self-destruction

how life is slipping away from my hands

So sick I feel inside this head

Pakko löytää ne terät.

vielä täällä, hetken ainakin

takaisin täällä taas, ehkä?
tiedä pystynkö enempään.

ei vaan pystyny enää kirjottamaan, tai tulemaan tänne.

nytkin tuntuis olevan jo kiire oksentamaan. vaikken mitään oo tänään syönykkään, juonu vaaan.

hetken jo luulin et asiat alkais menemään parempaan suuntaan, kaikki masennus, syömishäiriöt yms olisivat pikkuhiljaa mennyttä elämää.

ja vitut.

Olin jossain vaiheessa jopa melkein kuukauden viiltelemättä. mutta ei sitä kauempaa silloinkaan kestänyt.
Oli kyllä pysäyttävä tunne tuolloin, kun pitkästä aikaa oli taas painettava terä iholle.

Viime kerta tais olla tammikuussa? Meneepä aika nopeaan. eipä siinä, ei tässä mitään uuttakaan oikein ole, huonompaa vaan koko ajan.

en meinannut muistaa enää edes tunnuksia joilla pääsen kirjautumaan sisään tänne.


anteeksi pitkä poissaoloni, tämäkin teksti on huono lyhyt ja sekava koska olen humalassa, niinkuin tosin olen nykyään lähes aina.

nomutta, enköhän ala taas useammin kirjoittelemaan kun pää hajoaa muuten. Jos pystyn.

mutta ihme kyllä, olen vielä hengissä.   vaikken välttämättä sitä haluaisikaan.

 

Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa, kiertelevät kun
yö on tullut rataa itsensä toistavaa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa jos en unta saa

shine on me

Anteeksi.

En oo kirjottanut taas pitkään aikaan. En oo vaan pystyny.
Aloin taas ottaa tästä kirjottamisesta liikaa paineita ja en lopulta pystynyt tekemään mitään.

Oon vaan koittanu pysyä hengissä.
L oli täällä viikonlopun. Oli tosi ihanaa, mut koko ajan sain varoo etten oo liian synkkä. Etten vaikuta masentuneelta. Pitää olla iloinen.

Tai ei mun ees koko aikaa tarvinnu esittää. Kyllä mä taisin ihan oikeasti olla onnellinen. L:n kanssa mä oon. Se jostain kumman syystä pitää musta sellasena ku oon.

En ees viiltäny koko viikonloppuna. Enkä oksentanut. Vaikka tiukkaa teki.

Tai siis en oksentanut enne tätä iltaa. Ennen kuin L lähti.

Eli kaikki meni hyvin niin kauan ku L oli täällä. Kun se oli lähdössä, mä vaan itkin, mut sain itteni jotenkin vielä hallittua. Kun ovi sulkeutui sen perässä, romahdin ihan kokonaan. Itkin ihan tajuttomasti. Romahdin vaan lattialle, ja itkin, sellasta huutoitkua.

Sen jälkeen söin ja oksensin. Oksensin ihan helvetisti. Kaiken. Lopulta vaan makasin täristen vessan lattialla, en jaksanut enää liikahtaa mihinkään. Oon loppu.

Seuraavat päivät paastoa. Nyt olo on niin masentunut. Oon pohjalla. Jos tää tästä vielä menee huonommaksi, se on loppu. En pysty.

Shine, shine on me

Shine, shine on me

Shine, shine on me

Shine, shine on me


Can't you see it's all your future

feelings have to be pushed away

can't you see it's just a feeling

Shine, shine on me

See me walking, see me crawling

See my future, see a dead man

See me walking, see me crawling


Shine, shine on me

Nyt alan jo ihan tosissani harkita sitä avun hakemista. En vaan tiedä mistä.

En pysty enää tähän.

Olen loppu.

too tired of being a mess

En vaan pysty nyt kirjottamaan. Liikaa kaikkea mitä haluais sanoa, kirjottaa ja tehdä, lopulta en pysty tekemään mitään.
Asiat kasautuu mun sisälle ja lopulta ne purkautuu edes hetkeksi terän avulla, veren kautta.

Oon vaan nin väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti.
En pysty mihinkään.
En jaksa mitään.

I'm just so tired of being tired.

Oksettaa. Oksensin jo tänään. Enkä oo ees syöny mitään sen jälkeen, sitä ennenkin vaan hyvin vähän.

Mua ei sais päästää humalassa koneelle. Olin taas tilaillut asioita, enkä muistanut sitä jälkeen päin ollenkaan. Postista tuli tekstari että paketti on saapunu.

Siellä oli jotain rauhottavia unilääkkeitä ja jotain laihdutuspillereitä, joiden pitäis ilmesesti polttaa 400 kcal päiväs ilman et tekee mitään.

Odotan melkeen mielenkiinnolla jo seuraavaa kertaa kun tämmöstä tapahtuu, mitähän sillon tilaan? Hirttoköyden? Aseen? Palkkaan netissä jonkun murhaamaan mut? heh.

Ei vaan tajua miksei muista tilanneensa asioita. Kuten ne terät sillon. Hassua.

En nykyään ees tee mitään muuta ku itken. Ja itken ihan jatkuvasti. Hallitsemattomasti. Esim eilen kun ajoin autolla kotiin kuuntelin jotain ylen radiokanavaa, mistä tuli abbaa hindin kielellä laulettuna. Ja itkin. siis MITÄ HELVETTIÄ?!?! :D

Veikkaan että meijän perhe hajoaa hetkenä minä hyvänsä lopullisesti. Asiat on silläkin rintamalla huonommin ku koskaan. Oon vaan niin paska ihminen. Ainakin äitin mielestä.

Kaivoin terän jo esiin. Ja nyt tartun siihen.

I stand alone my soul and me

beneath the mask that others see

A pain that

tears and

bites and

will not bend

only when I sleep

will it end.



sattuu, satuttaa

Poltan ketjussa tupakkaa parvekkeella. Pakkasta on n 15 astetta ja voisi kuvitella että paleltaa.
Olen tunnoton. Nostaessani tupakan huulilleni, tunnen kuinka lämmin veri valuu käsivarttani pitkin.

Kolme uutta viiltoa. Ehkä syvempiä kuin koskaan ennen. Tutkaillessani viiltoja ranteessani, pieni hymy kasvoillani, voin haistaa oksennuksen tuoksun käsissäni. Se tuoksu ei lähde pesemälläkään.

Kaunis terä
kauniimpi tarina,
pieni kuolema
leikkaan siteet,
erotan tunteet



veitsen jakamaton huomio
lihan sisään
syvyyttä lisään
vaikka pulssi on nolla

On tenttiviikko. Enkä oo lukenu. En ees tiiä mistä on tenttejä ja koska ja missä. Ei vaan pysty.

Tai äsken itseasiassa katsoin, mistä aineista niitä tenttejä on, mutta se olikin jo tarpeeksi ahdistumiseen. En pystynyt enempään. Avasin bissen, kossua on jääkaapissa.

Terät tuijottaa mua. Ei en voi

En voi enää tänään. Ranteessa tuntuu vielä ihana kipu ja polttelu.

Ei, ei enää tänään.

Onneksi sentään poikaystävän kanssa menee taas hyvin.

Ja nyt kun muistan, ihanaa kun teitä lukijoita on tullut jo noin monta, se tuntuu hyvältä <3

Hassua etten tunne ketään teistä,

mutta tuntuu että vihdoin on ihmisiä,

jotka haluavat tietää

mitä minulle oikeasti kuuluu...

Edes jotain hyvää. Kiitos siitä.

Nyt yritän välttää teriä. Ja ruokaa, koska en jaksa enää oksentaa tänään.

i don't know if I can yell any louder

Haluaisin vaan huutaa ja itkeä. Juosta ulos ja lyyhistyä maahan ja vain huutaa.
Lohdutonta huutoa.

Ryypättiin eilen kavereitten kaa, ja sit ne halus lähteä mäkkiin. No menin mä sinne sisälle mut ryntäsin ulos melkeen samantien. Poltin putkeen pari röökiä ja koitin pidätellä itkua.
Oli todella ahdistunut fiilis koko illan. Ja meinasin viiltää. Juosta nurkan taakse ja kaivaa terä esiin. Pidän sitä aina mukanani.

En kuitenkaan tehnyt niin, mut sitten kun lähettiin siitä himaan, ja menin poikaystävälle yöksi, niin istuin niiden vessassa terä kädessä ja meikit valuen pitkin poskia. Istuin siinä luoja ties kuin kauan, mutta tajusin etten voi tehdä sitä siellä ja laitoin terän pois. Pesin naaman ja menin hymyillen nukkumaan.

tätä teennäistä hymyä

en voi pyyhkiä millään

jähmettyneinä poskipäät

vielä kiristyy lisää

Tänään meillä oli vieraita ja poikaystävä (vaikka L) heitti mut kotiin aamulla. Pussasi ilosena ja sano että nähdään illalla. Illalla kun pistin viestiä, se vastas ekaan että on kotona, mutta kun kysyin et meenkö mä sen tykö, ni se ei vastannu ollenkaan.

Tä on taas niin tätä.

Vittu kun voi ahdistua niin paljon tämmösestä.

Joo se on semmonen ihminen, eikä muuksi muutu, et jos sitä joku asia vituttaa tai sitä ei vaan huvita ni hän ei vastaa eikä sitä saa ottaa henkilökohtasesti. Niin se sanoi. Tiedän sen mutta kun se vaan alkaa ahdistaa ja tuntuu niin pahalta.



I can be so mean when I wanna be
I am capable of really anything
I can cut you into pieces

But my heart is broken

Please don't leave me
Please don't leave me
I always say how I don't need you
But it's always gonna come right back to this
Please, don't leave me

 

please

please

don't leave me

Syömiset on menny vähän niin ja näin, suht normisti, mut oon onnistunu kyl ihan hyvin paastoamaankin, ilman ahmimiskohtauksia. Ja oksentanu oon lähes päivittäin, vaikka en ois paljoa syönykkään.

Rööki, viina ja kahvi
Niitä tulee lähinnä vedettyä.



delirium

Vuoden vaihde  sujui hilpeissä tunnelmissa.
Mulla oli oikeesti hauskempaa kun pitään aikaan.
Hetken mietin olenkohan onnellinen? En. Mutta edes hetken tuntui siltä. Tosin olin uudenvuoden aattona paljonkin kaikenlaista. Olin vihainen, surullinen, rakastunut, tylsistynyt, vittuntunut ja onnellinen. Vuorotellen. Mutta ennen kaikkea olin kännissä. Ja syömättä!

Mun kaverit on kyllä ihania. Ja vittumaisia. <3

En oo nukkunut kunnolla varmaan moneen kuukauteen. Tai oikeastaan vuoteen. Mutta nyt se on vain pahentunut. En tiiä kauanko jaksan tätä.

Tänään olin vihainen. Ja rakastunut. Mutta enimmäkseen vihainen ja ahdistunut. Ja ilmeisen sekava.

Viilsin ja oksensin tänään.

Oon lievästi sanottuna sekavassa mielentilassa nyt, ja oon juonu koska koitan saada nukuttua. Yleensä ainakin jossain vaiheessa alkaa nukuttaa kun tarpeeksi juo. Ei kyllä aina.

everything

is wrong
And I don't want to fight
Because I don't know what's
wrong or right

But I'll do ANYTHING just to get some
FUCKING sleep tonight...

I FUCKING HATE MYSELF
everything

everything

everything

about this is FUCKD

Vihaan itseäni niin paljon. Miks mun pitää olla tämmönen? Aina samoja kysymyksiä, koskaan ei vastausta.

Voisinpa vaan kadota

ja kuolla.

Voisinpa vaan nukkua

Ehkä kunnon unien jälkeen oisin vähemmän sekava.

Ja vähemmän humalassa.

"Delirium on sekavuustila, joka voi johtua esimerkiksi mielisairaudesta tai liiallisesta alkoholin käytöstä, muista huumeista tai myrkyistä, hapenpuutteesta, elektrolyyttien epätasapainosta tai unenpuutteesta. Se voi ilmetä myös joidenkin lääkkeiden sivuvaikutuksena tai yliannostusoireena."

joskus sitten kun pääni on selkeämpi

varmaan nauran tätä tekstiä.

sen verran sekavalta vaikuttaa jo nyt.

nimität mua hirviöksi

Minä oon.
Huono ihminen.
Paha, täysin paska

Tänään oli taas kamalin päivä pitkään aikaan.
Vaikka luulin jo olevani pohjalla.

Tappelin mun äitin kanssa, se haukku mut pystyyn ja syyllisti mua. Sanoi että oon kamala ihminen ja täys paska. En tee kuulemma mitään järkevää. Saan kaikille muille oahan mielen ja kaikki kuulemma pelkää koko ajan milllä mielellä mä oon. Kukaan ei kuulemma enää jaksa mua.
Sano että pitäiskö hommata sulle jotain pillereitä.
Ja että ootkohan sä masentunut, sitä ei kuulemma välttämättä ite huomaa..

Joo vittu en ookkaan tässä ku 7-8 vuotta ollu masentunut.

Enkä todellakaan haluu puhuu näistä mun äitin kanssa, joka samaisessa keskustelussa haukku mut lihavaksi ja rumaksi ja ihmetteli mistä mulle on muka voinut tulla näin huono itsetunto kun hän on aina mua niin kehunu ja antanu kaikkensa.

Vittu just joo se ei oo mulle mitään antanu, haukkunu vaaan koko elämän. Ei se musta välitä niinku mun siskosta ja veljestä. Ketään ei ees kiinnosta mun asiat, jos oon jotain yrittänyt sanoa joskus niin ne alkaa puhua päälle eikä kukaan kuuntele. Ei niitä kiinnosta.

Miten paskasti voi mennä kun oma äiti, eikä perhe rakasta??

Oon kuullukkin että masennukseeen auttaa syyttely ja huutaminen. jepjep

Ja äiti huusi että sain mun siskolle tosi pahan mielen, mistä mulle tuli niin älyttömän paha olla kun oon  niin paha ihminen että pilaan muidenkin elämän. No pyysin siskolta anteeksi kun oon tämmönen, en sille mitään voi, mut ei se ollu suuttunut ja oli tosi ihana :) jotain hyvää sentään välillä.

No koitan nyt vältellä mun mutsia niin paljon kun voin, en haluu puhua sen kanssa mitään, en halua kattoa kun se itkee ja syyllistää mua ja ihan kun mikään ei olis sen vika.

Onpas kivan pitkä vuodatus. Ja ton riidan takia itkin keskellä kauppaa kun en vaan voinu pidätellä kyyneleitä, ja oli pakko juosta ulos. Ulkona koitin keskustassa mahdollisimman äkkiä päästä autolle ettei ihmiset ihmettele kun yks parkuu silmät päästään.

Koko päivän oon vaan itkeny.

Söin myös puolikkaan pizzan jonka oksensin.

Päivällä kirjoitin jo lapun jossa luki

anteeksi kaikesta, en pysty enää

Se piti jättää keittiön pöydälle ja lähteä. Lähteä viimeisen kerran, lähteä kokonaan pois.

Päästä pois täältä.

Päätin kuitenkin säästää lapun myöhemmäksi, ja tyydyn vähän lievempään ja väliaikaiseen helpotukseeen,

                                terääni.

kaikki kääntyy vielä parhain päin

edes jotain ihan älyttömän piristävää,

2 ensimmäistä lukiaa, kiitos teille <3

mutta niin
Kaikki kääntyy vielä parhain päin
tavalla tai toisella.

Epäilen ettei sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vaikka sitten lopettamalla elämä.

taivut tai murrut

sammut tai palat

ajat päälle tai väistät ojaan

muutut tai et

katsotaan

nyt tämäkin

näytös

loppuun

Koko ajan vaan itkettää.

Tänään jouduin syömään.

Onhan jouluna perheen kanssa pakko syödä jos ei halua herättää epäilyksiä.

En kestä.

Enkä voi ees oksentaa kun kaikki kuulis.

En kyllä paljoo syöny, mutta liikaa omasta mielestä kuitenkin.

Terä on niin valmiina, se odottaa mua. Se odotttaa että tarttuisin siihen ja tuntisin sen viileän pinnan. Katsoisin kuinka se painautuu ihooni - ja rikkoo sen. Lämmin veri valuisi vuolaana pitkin kättä.

Se kutsuu mua.

On niin paha olla. Syömiset on mennyt niin hyvin, ja nyt joku vitun joulu pilaa kaiken. Oon heikko. Mutten voinut herättää epäilyksiä. Voisinpa ees oksentaa.

vaikka heräisit vieraasta talosta
vaikka laulaisit kuurojen seurassa
vaikka silpoisit jälkikasvusi tai
vaikka kärsisit elinkautista

vaikka syntyisit maahanmuuttajana,
tai vihaisit uutta tatuointia
vaikka hengittäisit hermokaasua
vaikka kaivat itsellesi hautaa

vaikka uhkailet tyhjällä aseella,
tai rakastat vain kasvoja peilikuvassa
tai odotat lopunajan petoa,
tai elät ikuisessa surussa

Kaikki kääntyy vielä parhain päin

Vitut joulusta, minä viillän.





hide and seek

Musta joulu


Mä kaipaan niitä laapsuuden jouluja kun osasi vielä nauttia. Nykyään vaan vituttaa ärsyttää ja itkettää koko ajan. Tänäänkin jouduin pari kertaa pakenemaan vessaan kun kyyneleet vain alkoivat tulla. Terä kädessäkin olin jo useamman kerran, sain kuitenkin oltua viiltelemättä, vaikka näin joulun kunniaksi.


Tuntuu etten oo pitkään pitkään aikaan pystynyt hengittämään kunnolla kaiken tän ahdistuksen takia. Rintaa puristaa jatkuvasti enkä pysty tähän enää kauaa.


Must tuntuu että mun poikaystävä jättää mut. Se on viikon ajan ollu tosi kummallinen, ei oo vastannu viesteihin ja jotenkin etäinen. Oli se mun tykönä yötäkin mut silti jotenkin etäinen. Ehkä mä vaan kuvittelen mut mua pelottaa ihan järkyttävästi. Mä ahdistun todella helposti ja todella pienistä asioista mut en kestä tätä jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. Ja romahdan jos se jättää mut.


Silloin se on loppu


Olen sen jo päättänyt kauan sitten


Kun mun poikaystävä mut jättää, minä jätän koko vitun maailman


tapan itseni.


En haluu mitenkään syyllistää ketään, mut mun poikaystävä on täl hetkel ainoo asia ku pitää mut vielä täällä. Ainoo syy elää.




Mut se on joskus ennenkin ollu tämmönen ni pakko vaan toivoo ettei se johdu must ja tilanne paranis pian... En voi muutakun toivoa.

Where are we?

What the hell is going on?

The dust has only just begun to fall

crop circles in the carpet

sinking feeling

Spin me round again and rub my eyes.
This can't be happening.

Kunpa en olisi minä
Olisinpa joku muu jolla olisi jonkun muun pää
ajatukset


En halua olla minä


Oon miettiny et jos vaan lopettais tän esityksen.

Katsotaan nyt tämäkin näytös loppuun

Näyttäis kuinka masentunut sekopää oikeesti on. Syömishäiriöineen kaikkineen
Viiltelis ja olis masentunut ihan avoimesti
Oksentais ja olis syömättä ihan avoimesti
Menis vaikka johonkin hoitoon
Mut ei tarttis esittää


ihmiset ehkä ymmärtäis paremmin mun käyttäytymistä


En vaan pysty.

Mmm, what you say?

that you only meant well? Well, of course you did.
Mmm, what you say?
that it's all for the best? Because it is.
Mmm, what you say?
that it's just what we need? And you decided this.
Mmm what you say?
What did she say?

Ransom notes keep falling out your mouth.
Mid-sweet talk, newspaper word cut-outs.
Speak no feeling, no I don't believe you.
You don't care a bit. You don't care a bit.

You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.

hurt

I hurt myself today

to see if I still feel

I focus on the pain

the only thing that's real
The needle tears a hole
the old familiar sting
try to kill it all away
but I remember, everything

Mä niin rakastan mun uusia teriä.

Pitää vaan varoa ettei innostu liikaa.

Veri on vaan niin kaunista

ja kyyneleet

Ahdistus sopii mulle

tai ei,koska se olo on sanoinkuvaamattoman kauhea

huutoitkua

viiltelyä

itsensä hakkaamista

istun lattialla

terä kädessä

juon

ja juon

ja juon

lisää alkoholia

jotta sais ees hetken nukkua

mut en uskalla nukkua

en oo pariin yöhön nukkunut ollenkaan,

en vain uskalla yrittää nukkua, koska pelkään etten saa unta.

Mä pelkään että mä kuolen

tai etten kuolekkaan

En unta saa

en nukkua uskaltaisikaan

Mutta se ahdistus

sopii mulle yhdestä syystä:

En oo pystyny syömään nyt pariin päivään mitään

mitään

Kun ahdistaa, ei vaan pysty

Ahdistus tappaa sen loputtoman nälän

ja voin olla kevyt.

Siksi haluaisin ahdistua lisää

mutta jos ahdistun lisää

se tappaa minut

minä tapan minut

pääni

ne äänet

masennus

ahdistus

terät

äiti

minä

minä

poikaystävä

minä

joku näistä minut tappaa

On vain ajan kysymys, milloin.

Jos tekisin sen hukuttamalla itseni

olisin entistäkin rumempi ja turvonneempi kun minut löydetään

sitä en halua

Ampuminen olisi parasta

verta

sitä kaunista verta

mutta mistä ase?

Yliannostus olisi itselle helpointa

Ja viiltää syvemmälle kuin koskaan.

Kysymys kuuluu siis: milloin?

fucked up

En ees tienny et ihminen voi olla näin vitun sekasin.

Vedin viimeviikon maanantaina kalsarikännit himassa, tosin siitä en muista mitään. viime torstaina sitte ihmettelin ku postiluukusta tipahti paketti. En ainakaan muistanu mitään tilanneeni... No mut avastin paketin jossa ei ollu mitään muuta kun pienen pieni paketti enkä ees ensin tajunnu et mitä ne on. Avasin sen ja tajusin et siinä on 10 kpl partateriä.

Yhtäkkiä muistin edes jotain maanantaista. Olin ilmesesti ahdistuksissani tilannut partateriä netistä, kun ei kämpäs olleil teril ollu saanu tarpeeks hyviä viiltoja.

Siinä kyl mietti et kuinka sekasin voi olla. Toisaalta olin peloissani et mitä mä oikeen teen, mut toisaalta onnellinen kun ei niistä ikean veitsistä oo mihinkään.

Jätin terät sikseen ja lähdin porukoille viikonlopuksi. Ja koko viikonlopun näin mielessäni ne terät odottamassa. Nyt oon takasi kämpillä ja terät on tossa vieressä, tuijottamassa. Ne kutsuu mua. Tänään todennäköisesti illalla niitä joutuu testaamaan.

Tää blogin kirjottaminen on mulle hirveen vaikeeta, en vaan osaa kirjottaa. Ja vieläku ketään ei tod näk tätä lue tuntuu niin hölmöltä. Yritän kuitenkin vielä jaksaa, saa tänne vähän ajatuksia selvennettyä.

Rystyset punoittaa kivasti ja käsi tuoksuu monenkin pesun jälkeen vatsahapoille.

Oon niin täynnä vihaa. Itseäni, maailmaa ja tätä kaikkea paskaa kohtaan. Vihaan.

Tänään nollaamaan, jos koittais olla ahdistumasta tai ainakin pitää pitää se sisällä.

Olutta kiitos.

lentää lentokoneetta

Mä pelkään että mä sekoon.


Pelkään ihan tosissani. En enää hallitse itteeni. Mä haluun tappaa itteni, vaikka mun  pitäis olla onnellisempi ku koskaan. Mut niinhän mä oonki. Mut en oo.


Hallitsemattomii itkukohtauksia. Paniikkihäiriökohtauksia. Ei saa henkeä. Pyörryn.


Itken melkeen jatkuvasti.


Enkä nuku. Korkeintaan pari tuntia yössä, yleensä vähemmän.


Viiltelen, vaikka lupasin itelleni etten tekis sitä enää. Mut en voi sille mitään.


Otin jo netistä ylös paikallisen psykologin tai jonkun vastaavan numeron. En tiiä mistä pitäis hakea apua mut ehkä joku kertoo sen mulle siellä. Jos haen apua. Nyt kyllä tuntuu ihan oikeesti et en pärjää enää itse. Niin vaikee ku se onki myöntää, mut en pysy enää hengissä ilman apua. Noh, kirjotin sen numeron ranteeseeni. Pari tuntia myöhemmin numerosta ei saanu selvää, koska sen päällä oli kaksi syvää viiltoa, ja verta. Joka paikassa, verta.
Tiedostan että pitäis pyytää apua, mut mun alitajuntakin jo estää mua.
En tiedä mitä mä teen.


Mä sekoan. Tuun hulluksi.

Haluan kuolla. Tai en. tai emmä tiiä itekkää. ei jaksa.

Hyvä uutinen et oon taas onnistunu paastoomaan 3 päivää, vaa'alle en uskalla vieläkään.

         Kyllä veri on kaunista. Sormeni etsivät jo terääni.

too wasted to eat

Olin 3 päivää syömättä edellisen tekstin jälkeen.

Pakko oli syödä jotain kun pyörryin koulussa. Sen jälkeen on menny vaihtelevasti, välilllä syöny enemmän, välillä vähemmän. Oksentanu melkeen joka kerta kun oon jotain syöny.

Huomasin ettei spagettia ja nuudeleita oo kiva oksentaa. Tai sikäli et ne on tosi helppoja saada ylös, mut jos ei oo pureskellu kunnolla ei oo kauheen kivan tuntusta ku spagetti on osittain suussa ja osittain jossain ruokatorvessa tai mistä ne ruuat nyt ylipäätään tulee kun oksentaa. Ja tuntee miten se liukuu kurkusta ylös. Hitaasti. Mutta varmasti.

Ryyppääminen senku lisääntyy. Karkaa käsistä. Nytkin juon kossua lantrattuna siideriin. Tahdon vaan unohtaa mut ei se onnistu, kännissäkään. Oisinpa ees hetken onnellinen.
Onneks krapulassa ei pysty syömään, oksentaa vaan vatsahappoja.

Ostin sen vaa'an.
En oo uskaltanu viel nousta sille. En pysty. Pelkään että se on liikaa, ja pelkään sitä mitä teen kun se on liikaa. Jotain lopullista. Oon kyllästyny olemaan lihava.

Lihava.

En jaksais enää. Mun on pakko laihtua, tai sitte lopetan koko paskan ja tapan itteni.
Pitäis varmaan asettaa joku aikaraja. Jos siihen menessä en oo tarpeeks laiha,´

   tapan itteni.

no food today

Uusi asunto.
Uusi alku.

Päätös on tehty
   uusi yritys
pienempi minä.

Pitää ostaa vaaka, ei ruokaa.

Jos voin olla syömättä ees tän päivän, tiedän pystyväni tähän.
Huomenna voi syödä vähän, 1-2 asiaa jos on ihan pakko.
Mut tänään en syö.
Jos syön tänään en pysty mihinkään täs elämässä.
Tänään se nähdään mistä mut on tehty.
Tai ei sittenkään.
Koska tänään mä muutan jotain itsessäni, muuten en tähän pysty.

Rakastan tätä tunnetta;
kädet tärisee
rystyset punoittaa eilisen syömisen, tai siis oksentamisen jäljiltä
ranteessa 2 viiltoa, jotka punoittaa
ja tuntuu.

Haavoitan itseäni, jotta tietäisin olevani elossa. KIPU saa minut tuntemaan itseni edes hieman elävämmäksi. Muuten olen täysin turta. Turta tähän kaikkeen paskaan.
KIPU on ainut mitä tunnen. Se rauhoittaa.

Rakastan istua huoltoasemalla
katsoen ihmisiä
joilla ei ole aavistustakaan mitä sisälläni tapahtuu
aikomuksistani
tämä tunne on ainoa asia joka saa minut
hymyilemään
edes vähän

Ihmiset tunkevat ruokaa suuhunsa
ahmivat
katson sitä aktia täynnä inhoa
hymyillen
onneksi en enää ole kuten he
onneksi en enää ole kuten ennen

       mikään ei ole kuten ennen

...alemmuudesta, pelkotilasta...

Pelottaa.

Mua pelottaa etten selviäkkään tästä kaikesta ite. Masennuksesta. Oon uskotellu itelleni ja muille et se on jo parempaan suuntaan menossa, et en muka oo niin masentunu. Mut oon vaan huijannu. Itteäni ja muita. En tiiä kauanko jaksan elää. Voi olla etten kauaa. Olis niin helppoa tappaa ittensä, mut miks en sit tee niin? Miks en aikasemmin oo onnistunu yrityksissäni?





Mun käsi viime keväänä. "Vahingossa" viilsin lasinsirulla käteen.

 Ehkä jotenki ei vaan osaa päästää irti. Ehkä mä haluun kattoo viel vähän aikaa jos elämään tulis jotain parempaa. Jos kaikki jotenki yhtäkkiä muuttuis paremmaks. Mitä ei kyl tod näk tapahdu mut niin. Jotenki en haluais vielä luovuttaa elämän suhteen.
     tai sitte vaan lopetan tän paskan.

Sain taas paniikkikohtauksen. Olin sentään yksin kotona ni ketään ei nähnyt, mut luuulin et kuolen. Ja ketään ei ollu auttamassa. Oisinpa vaan kuollu.

Syömisistä sen verran et oon onneks syöny tosi vähän! :) Tosin se vähä mitä oon syöny ni sen oon myös oksentanu... Toisaalta hyvä, mut toisaalt haluisin lopettaa tän oksennushelvetin.

En haluuu ajatella mitään, vedän taas pään täyteen.

...heikkoudesta, rakkaudesta...

Paha olo.

Oksennus nousee kurkkuun jatkuvasti, mutta pakko koittaa vaan nieleskellä. Koska jos nyt oksennan, mun koko perhe kuulee sen.
Mut ku haluun oksentaa.
Ahistaa niin pal ku ei saa oltua syömättä. Oon niin vitun heikko. Ei mitään itsekuria, kontrollia.
Tosin viimisen viikon aikana oon oksentanu lähes kaiken minkä oon syöny, enkä oo ees syöny niin paljoo ku "normaalit" ihmiset söis mut ahistaa silti niin paljo!!

Tosin oon laihtunu pari kiloa viime päivien aikana, eli edes vähän jotain hyvää :)

Ja eilen tuntus jopa et olisin ollu pitkästä aikaa jopa onnellinen, wtf!? Rakkaus.... Välil se tekee niin onnelliseks. Mut suurimman osan ajasta haluis vaan tappaa ittensä ku ei kestä sitä. Nimittäin rakkautta. <3

Juotua on tullu taas niin helvetisti, mut sainpahan perjantaina laitettua oksentamiset liian juomisen piikkiin... :)

Huomenna syön mahd vähän. Jos edes sitä. Koska en jaksa enää oksentaa. Ja haluun taas muistaa miltä se ihana tyhjyys tuntuu! <3

Ja lakkaan olemasta tämmönen heikko paska.
      Vielä mä näytän.

ja se laulu kertoo masennuksesta, alkoholista...

Humala. Taas. Vaik koko ajan mietin kuin paljon alkoholi lihottaa, niitä kalorimääriä, niin silti  on pakko ryypätä lähes päivittäin. Ja nyt mul alko 4 viikon loma, eli ryyppyputki  vaan syvenee. Eikä se loppujen lopuks ees helpota, ahistaa silti. Viillot ranteessa vaan lisäääntyy mutta tuleepahan uni paremmin kun on kännissä!
(jotain hyvää sentään)

Miks mun täytyy olla riippuvainen muista ihmisistä? tai lähinnä siitä yhestä. Ja kun se yks ihminen ei oo mikään kovin helppo rakastettava, niin mun ahdinko vaan syvenee. Kai mä sit oon masokisti. Taiolenkin, kyl mä sen tiiän.

                    mun täytyy olla masokisti mielipuoli kun oon vapaaehtoisesti tässä

Syömiset on menny enemmän tai vähemmän vituralleen, mut on ainakin tullu oksennettua. Torstainaki vedin kalsarikännit, seuraavan päivän töistä huolimatta, ryyppäsin ja söin, oksesin kaiken ja sammuin.
Seuraavana aamuna reippaana töihin, jee.

Tänään en onneks oo syöny pal mitään, siitä tää känni johtuukin ku ei tyhjään mahaan paljoo tartte juua et on kännissä <3

Alko taas mietityttää ja harmittaa menetetty ystävyys. Ku menetin yhen parhaista kavereista ku hän alko seurustelee ja kaverit siin sit  näköjää  vähän jäi... Elämäni ainoo ihminen kenel pystyin kertoo melkeen kaiken ja menetin senkin. Tosin menetin sen jo yli vuos sitten mut... Kaipaa sitä aikaa. Ku oli joku joka ehkä tuntus välittävän. Joku joka kuunteli ja joku joka pelasti itsemurhalta.  Nyt sitä ei tee ketään.

Pitäis mennä nukkumaan.

(ja koittaa välttää viiltelyä, mihin en taida nyt pystyä. veitsi on liian lähellä.)

                                      

ristiriita

On se kumma ku toisaalta kaikki vois olla elämäs tosi hyvin, mul on työpaikka, opiskelupaikka, pystyn asumaan omillani, mul on hyvii kavereita ja poikaystävä jota mä rakastan enemmän ku mitään koskaan täs maailmas. Mut silti koko ajan takaraivossa on tunne et mikään ei oo hyvin, kaikki on ihan vituillaan, masentaa ja ahdistaa jatkuvasti. Jos pää ei olis tämmönen mun elämä olis melkeen täydellistä. Oon koittanu ajatella eri tavalla. Oon koittanu olla ajattelematta yhtään mitään. Ei onnistu.


Koska oon lihava.


ja ruma.


Oon taas oksentanu joka päivä, monta kertaa. Kaiken mitä oon syöny. Koko ajan niin helvetin turvonnu ja ällöttävä olo. Mut ei, eihän tämmönen paksu voi lopettaa syömistä. Mättää vaan menemään. Ja oksennan.


ja viillän.


Sain taas paniikkihäiriö kohtauksen. Sekin vielä. Ihan ku muuten ei ois tarpeeks vaikeeta. Toisaalta haluisin hakea apua tähän kaikkeen, tai siis lähinnä masennukseen yms koska ei näin lihavalla mitään syömishäiriöö voi olla. Jos sais jotain kivoja piilereitä joilla sais pään sekasin? Mut en pysty menee lääkäriin. En pysty puhumaan kenellekkään, enkä edes halua.


Ehkä vaan kärsin aikani kunnes tapan itteni.


Ainoo minkä takia oon hengis on mun poikaystävä. Koska jos tappaisin itteni en enää ikinä näkis sitä. Enkä tuntis sen kosketusta, en vois kuunnella sen hölmöjä ja söpöjä juttuja enkä näkis enää koskaan sen hymyä. Kun katonki sitä ni mietin vaan et kuin paljon mä sitä rakastan. <3 Välil meinaan itkee onnesta ku se on niin ihana, mut hetken päästä voisin itkee ahdistusta ja masennusta.
ristiriita
Tää ristiriitanen olo repii mut rikki. Sekoon kohta oikeesti. En haluis mitään muuta ku et voisin nauttii täst elämäst niinku muutkin. Mut en vaan voi.


Taidan mennä oksentamaan.

                                           I hurt myself today

                                           to see if I still feel

                                                         I focus on the pain
                                                    The only thing that's real      

in the drugs

Joo aikas sekava viikonloppu takana. Tuli taas vedettyä viinaa ihan tarpeeks, paitsi et sekään ei riittäny ku kyytipojiks viel muskottipähkinää ja rauhottavia. Oon niin vitun fuck'd up.

Koko ajan vaan haluu pois täältä, itsemurha pyörii mieles ihan liikaa.

                                          (tuli taas viilleltyä)

Perjantain oli ensin ihan hauskaa puistos ryyppäämäs, mut sit alettiin puhuu liian syvällisiä ja mua alko ahistaa niin helvetisti. Tulin varmaa paljastaneeks liikaa, mut ei ne tuntunu pahemmin välittävän. jatkovat hauskanpitoo.
Siit puistost piti sit lähtee baariiin mut en enäää pystyny. En mitenkää. Otin taksin, menin himaan, vedin pään entistäki sekavammaks ja lähin ulos. Muuta en muista mut aamul oli ranteet auki ja vaatteet märät eli olin käyny joessa.
Tiiä sitte miten olin sielt himaan joutunu ku tarkotus ei varmaan ollu vaan uida vaatteet päällä. Todennäköisesti tarkotus on ollu kuolla. Hukkua. Päästä pois täst helvettist.

Ei vaan jaksais olla näin vitun sekasin koko ajan.

Haluun viinaa ja lääkkeitä.