nimität mua hirviöksi

Minä oon.
Huono ihminen.
Paha, täysin paska

Tänään oli taas kamalin päivä pitkään aikaan.
Vaikka luulin jo olevani pohjalla.

Tappelin mun äitin kanssa, se haukku mut pystyyn ja syyllisti mua. Sanoi että oon kamala ihminen ja täys paska. En tee kuulemma mitään järkevää. Saan kaikille muille oahan mielen ja kaikki kuulemma pelkää koko ajan milllä mielellä mä oon. Kukaan ei kuulemma enää jaksa mua.
Sano että pitäiskö hommata sulle jotain pillereitä.
Ja että ootkohan sä masentunut, sitä ei kuulemma välttämättä ite huomaa..

Joo vittu en ookkaan tässä ku 7-8 vuotta ollu masentunut.

Enkä todellakaan haluu puhuu näistä mun äitin kanssa, joka samaisessa keskustelussa haukku mut lihavaksi ja rumaksi ja ihmetteli mistä mulle on muka voinut tulla näin huono itsetunto kun hän on aina mua niin kehunu ja antanu kaikkensa.

Vittu just joo se ei oo mulle mitään antanu, haukkunu vaaan koko elämän. Ei se musta välitä niinku mun siskosta ja veljestä. Ketään ei ees kiinnosta mun asiat, jos oon jotain yrittänyt sanoa joskus niin ne alkaa puhua päälle eikä kukaan kuuntele. Ei niitä kiinnosta.

Miten paskasti voi mennä kun oma äiti, eikä perhe rakasta??

Oon kuullukkin että masennukseeen auttaa syyttely ja huutaminen. jepjep

Ja äiti huusi että sain mun siskolle tosi pahan mielen, mistä mulle tuli niin älyttömän paha olla kun oon  niin paha ihminen että pilaan muidenkin elämän. No pyysin siskolta anteeksi kun oon tämmönen, en sille mitään voi, mut ei se ollu suuttunut ja oli tosi ihana :) jotain hyvää sentään välillä.

No koitan nyt vältellä mun mutsia niin paljon kun voin, en haluu puhua sen kanssa mitään, en halua kattoa kun se itkee ja syyllistää mua ja ihan kun mikään ei olis sen vika.

Onpas kivan pitkä vuodatus. Ja ton riidan takia itkin keskellä kauppaa kun en vaan voinu pidätellä kyyneleitä, ja oli pakko juosta ulos. Ulkona koitin keskustassa mahdollisimman äkkiä päästä autolle ettei ihmiset ihmettele kun yks parkuu silmät päästään.

Koko päivän oon vaan itkeny.

Söin myös puolikkaan pizzan jonka oksensin.

Päivällä kirjoitin jo lapun jossa luki

anteeksi kaikesta, en pysty enää

Se piti jättää keittiön pöydälle ja lähteä. Lähteä viimeisen kerran, lähteä kokonaan pois.

Päästä pois täältä.

Päätin kuitenkin säästää lapun myöhemmäksi, ja tyydyn vähän lievempään ja väliaikaiseen helpotukseeen,

                                terääni.

kaikki kääntyy vielä parhain päin

edes jotain ihan älyttömän piristävää,

2 ensimmäistä lukiaa, kiitos teille <3

mutta niin
Kaikki kääntyy vielä parhain päin
tavalla tai toisella.

Epäilen ettei sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vaikka sitten lopettamalla elämä.

taivut tai murrut

sammut tai palat

ajat päälle tai väistät ojaan

muutut tai et

katsotaan

nyt tämäkin

näytös

loppuun

Koko ajan vaan itkettää.

Tänään jouduin syömään.

Onhan jouluna perheen kanssa pakko syödä jos ei halua herättää epäilyksiä.

En kestä.

Enkä voi ees oksentaa kun kaikki kuulis.

En kyllä paljoo syöny, mutta liikaa omasta mielestä kuitenkin.

Terä on niin valmiina, se odottaa mua. Se odotttaa että tarttuisin siihen ja tuntisin sen viileän pinnan. Katsoisin kuinka se painautuu ihooni - ja rikkoo sen. Lämmin veri valuisi vuolaana pitkin kättä.

Se kutsuu mua.

On niin paha olla. Syömiset on mennyt niin hyvin, ja nyt joku vitun joulu pilaa kaiken. Oon heikko. Mutten voinut herättää epäilyksiä. Voisinpa ees oksentaa.

vaikka heräisit vieraasta talosta
vaikka laulaisit kuurojen seurassa
vaikka silpoisit jälkikasvusi tai
vaikka kärsisit elinkautista

vaikka syntyisit maahanmuuttajana,
tai vihaisit uutta tatuointia
vaikka hengittäisit hermokaasua
vaikka kaivat itsellesi hautaa

vaikka uhkailet tyhjällä aseella,
tai rakastat vain kasvoja peilikuvassa
tai odotat lopunajan petoa,
tai elät ikuisessa surussa

Kaikki kääntyy vielä parhain päin

Vitut joulusta, minä viillän.





hide and seek

Musta joulu


Mä kaipaan niitä laapsuuden jouluja kun osasi vielä nauttia. Nykyään vaan vituttaa ärsyttää ja itkettää koko ajan. Tänäänkin jouduin pari kertaa pakenemaan vessaan kun kyyneleet vain alkoivat tulla. Terä kädessäkin olin jo useamman kerran, sain kuitenkin oltua viiltelemättä, vaikka näin joulun kunniaksi.


Tuntuu etten oo pitkään pitkään aikaan pystynyt hengittämään kunnolla kaiken tän ahdistuksen takia. Rintaa puristaa jatkuvasti enkä pysty tähän enää kauaa.


Must tuntuu että mun poikaystävä jättää mut. Se on viikon ajan ollu tosi kummallinen, ei oo vastannu viesteihin ja jotenkin etäinen. Oli se mun tykönä yötäkin mut silti jotenkin etäinen. Ehkä mä vaan kuvittelen mut mua pelottaa ihan järkyttävästi. Mä ahdistun todella helposti ja todella pienistä asioista mut en kestä tätä jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. Ja romahdan jos se jättää mut.


Silloin se on loppu


Olen sen jo päättänyt kauan sitten


Kun mun poikaystävä mut jättää, minä jätän koko vitun maailman


tapan itseni.


En haluu mitenkään syyllistää ketään, mut mun poikaystävä on täl hetkel ainoo asia ku pitää mut vielä täällä. Ainoo syy elää.




Mut se on joskus ennenkin ollu tämmönen ni pakko vaan toivoo ettei se johdu must ja tilanne paranis pian... En voi muutakun toivoa.

Where are we?

What the hell is going on?

The dust has only just begun to fall

crop circles in the carpet

sinking feeling

Spin me round again and rub my eyes.
This can't be happening.

Kunpa en olisi minä
Olisinpa joku muu jolla olisi jonkun muun pää
ajatukset


En halua olla minä


Oon miettiny et jos vaan lopettais tän esityksen.

Katsotaan nyt tämäkin näytös loppuun

Näyttäis kuinka masentunut sekopää oikeesti on. Syömishäiriöineen kaikkineen
Viiltelis ja olis masentunut ihan avoimesti
Oksentais ja olis syömättä ihan avoimesti
Menis vaikka johonkin hoitoon
Mut ei tarttis esittää


ihmiset ehkä ymmärtäis paremmin mun käyttäytymistä


En vaan pysty.

Mmm, what you say?

that you only meant well? Well, of course you did.
Mmm, what you say?
that it's all for the best? Because it is.
Mmm, what you say?
that it's just what we need? And you decided this.
Mmm what you say?
What did she say?

Ransom notes keep falling out your mouth.
Mid-sweet talk, newspaper word cut-outs.
Speak no feeling, no I don't believe you.
You don't care a bit. You don't care a bit.

You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.
You don't care a bit.

hurt

I hurt myself today

to see if I still feel

I focus on the pain

the only thing that's real
The needle tears a hole
the old familiar sting
try to kill it all away
but I remember, everything

Mä niin rakastan mun uusia teriä.

Pitää vaan varoa ettei innostu liikaa.

Veri on vaan niin kaunista

ja kyyneleet

Ahdistus sopii mulle

tai ei,koska se olo on sanoinkuvaamattoman kauhea

huutoitkua

viiltelyä

itsensä hakkaamista

istun lattialla

terä kädessä

juon

ja juon

ja juon

lisää alkoholia

jotta sais ees hetken nukkua

mut en uskalla nukkua

en oo pariin yöhön nukkunut ollenkaan,

en vain uskalla yrittää nukkua, koska pelkään etten saa unta.

Mä pelkään että mä kuolen

tai etten kuolekkaan

En unta saa

en nukkua uskaltaisikaan

Mutta se ahdistus

sopii mulle yhdestä syystä:

En oo pystyny syömään nyt pariin päivään mitään

mitään

Kun ahdistaa, ei vaan pysty

Ahdistus tappaa sen loputtoman nälän

ja voin olla kevyt.

Siksi haluaisin ahdistua lisää

mutta jos ahdistun lisää

se tappaa minut

minä tapan minut

pääni

ne äänet

masennus

ahdistus

terät

äiti

minä

minä

poikaystävä

minä

joku näistä minut tappaa

On vain ajan kysymys, milloin.

Jos tekisin sen hukuttamalla itseni

olisin entistäkin rumempi ja turvonneempi kun minut löydetään

sitä en halua

Ampuminen olisi parasta

verta

sitä kaunista verta

mutta mistä ase?

Yliannostus olisi itselle helpointa

Ja viiltää syvemmälle kuin koskaan.

Kysymys kuuluu siis: milloin?

fucked up

En ees tienny et ihminen voi olla näin vitun sekasin.

Vedin viimeviikon maanantaina kalsarikännit himassa, tosin siitä en muista mitään. viime torstaina sitte ihmettelin ku postiluukusta tipahti paketti. En ainakaan muistanu mitään tilanneeni... No mut avastin paketin jossa ei ollu mitään muuta kun pienen pieni paketti enkä ees ensin tajunnu et mitä ne on. Avasin sen ja tajusin et siinä on 10 kpl partateriä.

Yhtäkkiä muistin edes jotain maanantaista. Olin ilmesesti ahdistuksissani tilannut partateriä netistä, kun ei kämpäs olleil teril ollu saanu tarpeeks hyviä viiltoja.

Siinä kyl mietti et kuinka sekasin voi olla. Toisaalta olin peloissani et mitä mä oikeen teen, mut toisaalta onnellinen kun ei niistä ikean veitsistä oo mihinkään.

Jätin terät sikseen ja lähdin porukoille viikonlopuksi. Ja koko viikonlopun näin mielessäni ne terät odottamassa. Nyt oon takasi kämpillä ja terät on tossa vieressä, tuijottamassa. Ne kutsuu mua. Tänään todennäköisesti illalla niitä joutuu testaamaan.

Tää blogin kirjottaminen on mulle hirveen vaikeeta, en vaan osaa kirjottaa. Ja vieläku ketään ei tod näk tätä lue tuntuu niin hölmöltä. Yritän kuitenkin vielä jaksaa, saa tänne vähän ajatuksia selvennettyä.

Rystyset punoittaa kivasti ja käsi tuoksuu monenkin pesun jälkeen vatsahapoille.

Oon niin täynnä vihaa. Itseäni, maailmaa ja tätä kaikkea paskaa kohtaan. Vihaan.

Tänään nollaamaan, jos koittais olla ahdistumasta tai ainakin pitää pitää se sisällä.

Olutta kiitos.

lentää lentokoneetta

Mä pelkään että mä sekoon.


Pelkään ihan tosissani. En enää hallitse itteeni. Mä haluun tappaa itteni, vaikka mun  pitäis olla onnellisempi ku koskaan. Mut niinhän mä oonki. Mut en oo.


Hallitsemattomii itkukohtauksia. Paniikkihäiriökohtauksia. Ei saa henkeä. Pyörryn.


Itken melkeen jatkuvasti.


Enkä nuku. Korkeintaan pari tuntia yössä, yleensä vähemmän.


Viiltelen, vaikka lupasin itelleni etten tekis sitä enää. Mut en voi sille mitään.


Otin jo netistä ylös paikallisen psykologin tai jonkun vastaavan numeron. En tiiä mistä pitäis hakea apua mut ehkä joku kertoo sen mulle siellä. Jos haen apua. Nyt kyllä tuntuu ihan oikeesti et en pärjää enää itse. Niin vaikee ku se onki myöntää, mut en pysy enää hengissä ilman apua. Noh, kirjotin sen numeron ranteeseeni. Pari tuntia myöhemmin numerosta ei saanu selvää, koska sen päällä oli kaksi syvää viiltoa, ja verta. Joka paikassa, verta.
Tiedostan että pitäis pyytää apua, mut mun alitajuntakin jo estää mua.
En tiedä mitä mä teen.


Mä sekoan. Tuun hulluksi.

Haluan kuolla. Tai en. tai emmä tiiä itekkää. ei jaksa.

Hyvä uutinen et oon taas onnistunu paastoomaan 3 päivää, vaa'alle en uskalla vieläkään.

         Kyllä veri on kaunista. Sormeni etsivät jo terääni.

too wasted to eat

Olin 3 päivää syömättä edellisen tekstin jälkeen.

Pakko oli syödä jotain kun pyörryin koulussa. Sen jälkeen on menny vaihtelevasti, välilllä syöny enemmän, välillä vähemmän. Oksentanu melkeen joka kerta kun oon jotain syöny.

Huomasin ettei spagettia ja nuudeleita oo kiva oksentaa. Tai sikäli et ne on tosi helppoja saada ylös, mut jos ei oo pureskellu kunnolla ei oo kauheen kivan tuntusta ku spagetti on osittain suussa ja osittain jossain ruokatorvessa tai mistä ne ruuat nyt ylipäätään tulee kun oksentaa. Ja tuntee miten se liukuu kurkusta ylös. Hitaasti. Mutta varmasti.

Ryyppääminen senku lisääntyy. Karkaa käsistä. Nytkin juon kossua lantrattuna siideriin. Tahdon vaan unohtaa mut ei se onnistu, kännissäkään. Oisinpa ees hetken onnellinen.
Onneks krapulassa ei pysty syömään, oksentaa vaan vatsahappoja.

Ostin sen vaa'an.
En oo uskaltanu viel nousta sille. En pysty. Pelkään että se on liikaa, ja pelkään sitä mitä teen kun se on liikaa. Jotain lopullista. Oon kyllästyny olemaan lihava.

Lihava.

En jaksais enää. Mun on pakko laihtua, tai sitte lopetan koko paskan ja tapan itteni.
Pitäis varmaan asettaa joku aikaraja. Jos siihen menessä en oo tarpeeks laiha,´

   tapan itteni.

no food today

Uusi asunto.
Uusi alku.

Päätös on tehty
   uusi yritys
pienempi minä.

Pitää ostaa vaaka, ei ruokaa.

Jos voin olla syömättä ees tän päivän, tiedän pystyväni tähän.
Huomenna voi syödä vähän, 1-2 asiaa jos on ihan pakko.
Mut tänään en syö.
Jos syön tänään en pysty mihinkään täs elämässä.
Tänään se nähdään mistä mut on tehty.
Tai ei sittenkään.
Koska tänään mä muutan jotain itsessäni, muuten en tähän pysty.

Rakastan tätä tunnetta;
kädet tärisee
rystyset punoittaa eilisen syömisen, tai siis oksentamisen jäljiltä
ranteessa 2 viiltoa, jotka punoittaa
ja tuntuu.

Haavoitan itseäni, jotta tietäisin olevani elossa. KIPU saa minut tuntemaan itseni edes hieman elävämmäksi. Muuten olen täysin turta. Turta tähän kaikkeen paskaan.
KIPU on ainut mitä tunnen. Se rauhoittaa.

Rakastan istua huoltoasemalla
katsoen ihmisiä
joilla ei ole aavistustakaan mitä sisälläni tapahtuu
aikomuksistani
tämä tunne on ainoa asia joka saa minut
hymyilemään
edes vähän

Ihmiset tunkevat ruokaa suuhunsa
ahmivat
katson sitä aktia täynnä inhoa
hymyillen
onneksi en enää ole kuten he
onneksi en enää ole kuten ennen

       mikään ei ole kuten ennen

...alemmuudesta, pelkotilasta...

Pelottaa.

Mua pelottaa etten selviäkkään tästä kaikesta ite. Masennuksesta. Oon uskotellu itelleni ja muille et se on jo parempaan suuntaan menossa, et en muka oo niin masentunu. Mut oon vaan huijannu. Itteäni ja muita. En tiiä kauanko jaksan elää. Voi olla etten kauaa. Olis niin helppoa tappaa ittensä, mut miks en sit tee niin? Miks en aikasemmin oo onnistunu yrityksissäni?





Mun käsi viime keväänä. "Vahingossa" viilsin lasinsirulla käteen.

 Ehkä jotenki ei vaan osaa päästää irti. Ehkä mä haluun kattoo viel vähän aikaa jos elämään tulis jotain parempaa. Jos kaikki jotenki yhtäkkiä muuttuis paremmaks. Mitä ei kyl tod näk tapahdu mut niin. Jotenki en haluais vielä luovuttaa elämän suhteen.
     tai sitte vaan lopetan tän paskan.

Sain taas paniikkikohtauksen. Olin sentään yksin kotona ni ketään ei nähnyt, mut luuulin et kuolen. Ja ketään ei ollu auttamassa. Oisinpa vaan kuollu.

Syömisistä sen verran et oon onneks syöny tosi vähän! :) Tosin se vähä mitä oon syöny ni sen oon myös oksentanu... Toisaalta hyvä, mut toisaalt haluisin lopettaa tän oksennushelvetin.

En haluuu ajatella mitään, vedän taas pään täyteen.

...heikkoudesta, rakkaudesta...

Paha olo.

Oksennus nousee kurkkuun jatkuvasti, mutta pakko koittaa vaan nieleskellä. Koska jos nyt oksennan, mun koko perhe kuulee sen.
Mut ku haluun oksentaa.
Ahistaa niin pal ku ei saa oltua syömättä. Oon niin vitun heikko. Ei mitään itsekuria, kontrollia.
Tosin viimisen viikon aikana oon oksentanu lähes kaiken minkä oon syöny, enkä oo ees syöny niin paljoo ku "normaalit" ihmiset söis mut ahistaa silti niin paljo!!

Tosin oon laihtunu pari kiloa viime päivien aikana, eli edes vähän jotain hyvää :)

Ja eilen tuntus jopa et olisin ollu pitkästä aikaa jopa onnellinen, wtf!? Rakkaus.... Välil se tekee niin onnelliseks. Mut suurimman osan ajasta haluis vaan tappaa ittensä ku ei kestä sitä. Nimittäin rakkautta. <3

Juotua on tullu taas niin helvetisti, mut sainpahan perjantaina laitettua oksentamiset liian juomisen piikkiin... :)

Huomenna syön mahd vähän. Jos edes sitä. Koska en jaksa enää oksentaa. Ja haluun taas muistaa miltä se ihana tyhjyys tuntuu! <3

Ja lakkaan olemasta tämmönen heikko paska.
      Vielä mä näytän.

ja se laulu kertoo masennuksesta, alkoholista...

Humala. Taas. Vaik koko ajan mietin kuin paljon alkoholi lihottaa, niitä kalorimääriä, niin silti  on pakko ryypätä lähes päivittäin. Ja nyt mul alko 4 viikon loma, eli ryyppyputki  vaan syvenee. Eikä se loppujen lopuks ees helpota, ahistaa silti. Viillot ranteessa vaan lisäääntyy mutta tuleepahan uni paremmin kun on kännissä!
(jotain hyvää sentään)

Miks mun täytyy olla riippuvainen muista ihmisistä? tai lähinnä siitä yhestä. Ja kun se yks ihminen ei oo mikään kovin helppo rakastettava, niin mun ahdinko vaan syvenee. Kai mä sit oon masokisti. Taiolenkin, kyl mä sen tiiän.

                    mun täytyy olla masokisti mielipuoli kun oon vapaaehtoisesti tässä

Syömiset on menny enemmän tai vähemmän vituralleen, mut on ainakin tullu oksennettua. Torstainaki vedin kalsarikännit, seuraavan päivän töistä huolimatta, ryyppäsin ja söin, oksesin kaiken ja sammuin.
Seuraavana aamuna reippaana töihin, jee.

Tänään en onneks oo syöny pal mitään, siitä tää känni johtuukin ku ei tyhjään mahaan paljoo tartte juua et on kännissä <3

Alko taas mietityttää ja harmittaa menetetty ystävyys. Ku menetin yhen parhaista kavereista ku hän alko seurustelee ja kaverit siin sit  näköjää  vähän jäi... Elämäni ainoo ihminen kenel pystyin kertoo melkeen kaiken ja menetin senkin. Tosin menetin sen jo yli vuos sitten mut... Kaipaa sitä aikaa. Ku oli joku joka ehkä tuntus välittävän. Joku joka kuunteli ja joku joka pelasti itsemurhalta.  Nyt sitä ei tee ketään.

Pitäis mennä nukkumaan.

(ja koittaa välttää viiltelyä, mihin en taida nyt pystyä. veitsi on liian lähellä.)

                                      

ristiriita

On se kumma ku toisaalta kaikki vois olla elämäs tosi hyvin, mul on työpaikka, opiskelupaikka, pystyn asumaan omillani, mul on hyvii kavereita ja poikaystävä jota mä rakastan enemmän ku mitään koskaan täs maailmas. Mut silti koko ajan takaraivossa on tunne et mikään ei oo hyvin, kaikki on ihan vituillaan, masentaa ja ahdistaa jatkuvasti. Jos pää ei olis tämmönen mun elämä olis melkeen täydellistä. Oon koittanu ajatella eri tavalla. Oon koittanu olla ajattelematta yhtään mitään. Ei onnistu.


Koska oon lihava.


ja ruma.


Oon taas oksentanu joka päivä, monta kertaa. Kaiken mitä oon syöny. Koko ajan niin helvetin turvonnu ja ällöttävä olo. Mut ei, eihän tämmönen paksu voi lopettaa syömistä. Mättää vaan menemään. Ja oksennan.


ja viillän.


Sain taas paniikkihäiriö kohtauksen. Sekin vielä. Ihan ku muuten ei ois tarpeeks vaikeeta. Toisaalta haluisin hakea apua tähän kaikkeen, tai siis lähinnä masennukseen yms koska ei näin lihavalla mitään syömishäiriöö voi olla. Jos sais jotain kivoja piilereitä joilla sais pään sekasin? Mut en pysty menee lääkäriin. En pysty puhumaan kenellekkään, enkä edes halua.


Ehkä vaan kärsin aikani kunnes tapan itteni.


Ainoo minkä takia oon hengis on mun poikaystävä. Koska jos tappaisin itteni en enää ikinä näkis sitä. Enkä tuntis sen kosketusta, en vois kuunnella sen hölmöjä ja söpöjä juttuja enkä näkis enää koskaan sen hymyä. Kun katonki sitä ni mietin vaan et kuin paljon mä sitä rakastan. <3 Välil meinaan itkee onnesta ku se on niin ihana, mut hetken päästä voisin itkee ahdistusta ja masennusta.
ristiriita
Tää ristiriitanen olo repii mut rikki. Sekoon kohta oikeesti. En haluis mitään muuta ku et voisin nauttii täst elämäst niinku muutkin. Mut en vaan voi.


Taidan mennä oksentamaan.

                                           I hurt myself today

                                           to see if I still feel

                                                         I focus on the pain
                                                    The only thing that's real      

in the drugs

Joo aikas sekava viikonloppu takana. Tuli taas vedettyä viinaa ihan tarpeeks, paitsi et sekään ei riittäny ku kyytipojiks viel muskottipähkinää ja rauhottavia. Oon niin vitun fuck'd up.

Koko ajan vaan haluu pois täältä, itsemurha pyörii mieles ihan liikaa.

                                          (tuli taas viilleltyä)

Perjantain oli ensin ihan hauskaa puistos ryyppäämäs, mut sit alettiin puhuu liian syvällisiä ja mua alko ahistaa niin helvetisti. Tulin varmaa paljastaneeks liikaa, mut ei ne tuntunu pahemmin välittävän. jatkovat hauskanpitoo.
Siit puistost piti sit lähtee baariiin mut en enäää pystyny. En mitenkää. Otin taksin, menin himaan, vedin pään entistäki sekavammaks ja lähin ulos. Muuta en muista mut aamul oli ranteet auki ja vaatteet märät eli olin käyny joessa.
Tiiä sitte miten olin sielt himaan joutunu ku tarkotus ei varmaan ollu vaan uida vaatteet päällä. Todennäköisesti tarkotus on ollu kuolla. Hukkua. Päästä pois täst helvettist.

Ei vaan jaksais olla näin vitun sekasin koko ajan.

Haluun viinaa ja lääkkeitä.

paperinukke

Viikonloppu meni festareil, stam1na, pmmp, klamydia sekä uus rakkaus guano apes <3


Juotua tuli paljon ja syötyä onneks vähemmän. 


Kiva tämmöne buliminen kausi taas vaihteeks päällä, vessanpönttöö on tullu halailtuu paaaaljon...
Parempi ois ku ei söis ollenkaa kaikkee paskaa ni ei tarttis oksentaa, mut jotenki tosi kierol taval mä ehkä salaa nautin siitä tunteesta... hmm


En kyl tajua et miks ei voi hyväksyy itteään semmosena ku on. Elämä ois niin pal helpompaa. Kaikki johtuu vaan mun huonost itsetunnost, ja tää huono itsetunto johtuu mun äidistä.


Jos oma äiti on koko mun ikäni, 20 vuotta, haukkunu mua rumaks ja lihavaks, ja jatkuvasti hokee et "mene lenkille", "älä syö tota", "sun ei ehkä kannata syödä vaiks me muut syödäänki" jnejne.
Ja se on pari kertaa ihan oikeesti sanonu et :
              "hommaa itelles vaikka joku syömishäiriö ni laihtuisit"
Mä tiiän itekki etten oo ollu niin lihava. Mut koht en ainakaan oo.


Sitä saa mitä tilaa.


Musta tulee laiha
                             nyt loppu syöminen ja aletaa ryyppää!

syön ja syön ja syön ja syön

Jussina oli ehkä ihan hauskaa. Tai oliki, mut alko itteään ahistaa ku huomas et vitutti ja teki mieli murjottaa koko ajan vaiks ois pitäny pitää hauskaa. Ei vaan pysty esittään koko aikaa. Vaik yritin. Ja yritän. Tosin oon mä jo saanu uskoteltua ihmisil et ei mua enää mikään masennus ynnä muut vaivaa, ne on jo takana päin.
Mutku ei oo. Ne on totta. Ja ne on.

En voi enää kieltää sitä itelleni.


Juhannuksen tuli juotua, liikaakin joo ku yritti päästä ees hetkeks pois ja unohtaa kaiken paskan. Eihän se onnistunu, paitti ehkä hetkellisesti. Mut ennen kaikkea juhannuksena tuli SYÖTYÄ ihan liikaa. Järkyttävästi liikaa. En tosin silti syöny niin paljon ku muut mut silti ihan liikaa ja nyt hajoon.

Viilsin taas eilen vaik olin päättäny et en enää. Olin vaan taas saanu pettyy yhteen ihmiseen, tai ehkä petyin itteeni ja odotuksiini. Mut lähes tulkoon saman tien ku olin viiltäny tää ihminen soitti ja sano tulevansa mun luo <3
Kiva siin sit taas peitellä rannetta.

rikkipää

Ahdistus. Jatkuva ahdistuksen tunne mikä ei jätä rauhaan.
Ja kamalinta on se, miten fyysisesti ahdistus mussa ilmenee. Kun voi henkisesti pahoin, voi myös ruumis pahoin. Jatkuva paha olo, oksentamista, pyörtyilyä, itkua ja valtava puristava tunne rinnassa. Edes hetken helpotuksen tuovat viiltely, oksentaminen ja humala.


Viimeaikoina oon huomannu etten enää saa juurikaan syötyä, mikä on hyvä koska en sitä haluakkaan. Ei ole nälkä, ei pysty syömään. Ja jos saakin syötyä se tulee refleksin omaisesti ylös. Nykyään tuntuu että oksennan jatkuvasti, tahtomattanikin. Syömättömyyden tunne ja se ettei kaipaa ruokaa on toisaalta jotenkin hämmentävää, mutta samalla todella tyydyttävää. Kun pystyy olemaan syömättä voin tuntea olevani itseeni edes jossain asiassa tyytyväinen. Ja tyytyväisyyden tunnetta en ole tainnut tuntea sitten lapsuuden, jos silloinkaan.


Sanotaan ettei pessimisti pety. Mielestäni itseäni pessimistisemmäksi ei kauheesti voi päästä, ja silti saan pettyä päivittäin, sekä itseeni että muihin. Ei vaan jaksa pettyä enää.


Vituiks menee kuitenki.

jäteputkiaivot

Aloitin yhden jos toisenkin blogin joskus vuosia sitten. Kirjoitin ehkä yhden tai kaksi kertaa, mutta lopulta ahdistus kirjoittamisesta kasvoi niin suureksi, etten pystynyt kirjoittamaan, käymään blogissani tai edes lukemaan kommentteja.

Tämän blogi loin joskus aikoja sitten, mutten pystynyt kirjoittamaan mitään. En pystynyt edes avaamaan sitä. Mikä on hullua, koska mun tarkotus oli purkaa tänne ahdistusta mikä syntyy kun ei pysty kenellekkään puhumaan ongelmista. Minkäs sitä itselleen ja ahdistukselleen voi.

Ehkä nyt yritän unohtaa kirjoitusahdistuksen ja oottaa tän blogin terapiana, päivä kerrallaan. Ehkä mun elämä alkaa jossain kohtaa selkiintyä. Vaihtoehtoina parempi, ehkä jopa onnellinen elämä, sekä kuolema, mikä kullostaa tällä hetkellä huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta.

Tosiaan,
taustoista sen verran, että vaikeuksia ja ongelmia löytyy jo noin vuodesta 2004. Päällimmäisinä vakava masennus ja ahdistus, jotka ovat siis olleet osa minua jo yli 7 vuoden ajan. Itsemurhaa on tullut pari kertaa koitettua ja lähes päivittäin ajateltua, viiltelyä jo monta vuotta takana. Paniikkihäiriö-kohtauksia parina viime vuotena, sekä syömishäiriön kanssa kamppailua, välillä enemmän, välillä vähemmän, kuitenkin koko ajan syvemmälle sairauteen ajautuen.

Ei vaan jaksa elää, ei jaksa elämää.